perjantai 29. tammikuuta 2016

Viirinauha


Pannulappuja, sukkia ja lapasia, niitähän silloin koulussa ala-asteella väkerrettiin kieli keskellä suuta. Minä kyllä tykkäsin näistä käsityön tunneista kovasti vaikkakin taisin olla niissä hommissa aika surkia. Muistan että silmukatkin oli niin kireitä, että hikisiä käsiä joutui aina välillä käydä pesemässä kylmällä vedellä. Ja että lanka kiersi niin tiukkana, että vasemmassa etusormessa oli hienoinen juova vielä illallakin. Ylä-asteella asiaan ei juuri parannusta tullut.Toiset ompeli itselleen hienoista kankaista paitoja ja housuja,jotkut jopa juhlamekkoja. Minä tein kangaskassin mutta ai että olin tyytyväinen. Kudoimpa minä muuten jonkinlaisen nutun silloin syntyneelle pikkusiskolleni, lapsi parka, mutta olipa rakkaudella tehty. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uusia sekä verestää vanhoja taitoja. 


 Pakersin tälläisen viirinauhan makuuhuoneemme ikkunaan. Hyvät ja selkeät ohjeet löytyi täältä. Vaikkakin täytyy myöntää, en varmaan yhdessäkään viirissä pysynyt seijerillä että millä kierroksella meninkään mutta ei se niin nokon nuukaa.


Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti