perjantai 27. heinäkuuta 2018

Hellepäiviä








Huh hellettä, niin ihanaa mutta toisaalta jo hieman tuskastuttaa. Paljon on vietetty aikaa pihalla, sisällä käydään lähinnä vain syömässä ja nukkumassa. Päivisin kuumuus ei yhtään haittaa, mutta yöt on välillä aika tuskaisia. Varsinkin kun usein meitä nukkuu kolme kuumakallea samassa sängyssä.
 
Eilen heti aamusta mies alkoi öljyämään terasseja ja me tytöt lähdettiin mammakaverin kanssa leikkikentälle. Sai lapset päästellä energioitaan ja äidit päivittää kuulumisia. Meillä on lapset vain muutaman päivän ikäerolla ja ollaankin säännöllisesti treffailtu jo aivan vauva-ajoilta lähtien. Juteltavaa riittää, lapsilla kun on aikalailla aina samat vaiheet ja kehitykset menossa. 

Iltapäivällä suunnattiin anoppilaan mattopesulle. Onneksi meillä ei kovin montaa mattoa ole, sen verran hikistä puuhaa oli! Mutta kyllähän tuo mäntysuovan tuoksu ja mattojen jynssäys vähän niin kuin kesään kuuluu, ei luonto anna periksi pesulaankaan viedä. Ja mikä parasta, pääsin työn jälkeen valmiiseen ruokapöytään.
Aiemmin tyttö pelkäsi tuota anoppilan vilkasta pikkukoiraa mutta nykyään ne on hyvät ystävykset ja  osat vaihtuneetkin toisin päin, välillä koira juoksee jo pakoon kun ei jaksaisi enää olla haliteltavana ja pussailtavana.
 
Tänään aloin heti aamusta siivoamaan, mies lähti tytön kanssa pyöräilemään niin sain aivan rauhassa touhata. Nyt tyttö päikkäreillä ja mulla päiväkahvin aika, sitten homma taas jatkuu!

-Susanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti